Pups pups

Kesä on jo pitkällä ja tämän vuoden poikueet alkavat olla loppusuoralla, vielä odotetaan jokunen poikue syntyväksi ja mahdollisesti astutan 1-3 naarasta ennen talvea, sen jälkeen poikastaukoa pidetään kevät talvelle / kevääseen saakka ja nautitaan nuorison kasvun seuraamisesta sekä aikuisista hermeliineistä.

Olen jättänyt kasvatuksestani yhden värin pois, ruskeasoopelin, tämän kauniin värin edustajia jää kanilaan vielä jokunen, joten ihan kokonaan nämä ei vielä lopu, käytän apuna venäläiseen joten on hyvinkin mahdollista että ruskeasoopelia vielä syntyy johonkin poikueeseen, on siis ainoastaan apuvärinä ja pikkuhiljaa sitten jäävät pois minun kasvatuksesta.

Suomeen tänävuonna rantautunut korona-virus on ollut todella ikävä, näin kaniharrastajankin näkökulmasta, näyttelyitä ei ole ollut ja voi olla ettei tänävuonna tulekkaan, tämän lisäksi ruokavirasto on tiedottanut että suomesta on löytynyt myksomatoosi virukseen kuollut kani, tämä on tarttuva tauti joka johtaa yleensä kanien menehtymiseen, niinkuin myös RHD. Kumpikaan näistä ei tartu ihmiseen, eikä muihin kotieläimiin, koitetaan kuitenkin suojata kanit niinkuin itsemme parhaamme mukaan että pysytään terveinä.

Luonnonharmaat sisarukset Pikkumurun Quutamo ja Pikkumurun Qummitus