Kanilan kuulumisia

Hei vaan kaikille, blogin päivttely on jäänyt aika vähälle kesän aikana, jospa pimeät illat saisi intoa päivitellä tätäkin 🙂
Syksy on jo pitkällä, kesän helteet ohitse, kanit vaihtaa turkkiaan ja joka paikassa pölisee karva, samalla kun lehdet tippuu puista ja muuttolintujen aurat lentää taivaalla etelää kohti, toisalta hieman haikeaakin aikaa.
Kanit jää talvitauolle poikasten suhteen ja on talvi aikaa miettiä ja suunnitella kevään tulevia poikueita. Onneksi vielä ulkoa löytää mukavasti kaneille vihreää, vaikkei enää ihan priimaa olekkaan.
Syksyssä on se huono puoli että nettipalstat täyttyvät kotia etsivistä kaneista ja muista eläimistä, minulta kanin ottaneet, muistattehan että meiltä lähteneen kanin saa aina palauttaa takaisin jos tulee pitovaikeuksia syystä tai toisesta, eikä minulle ole pakko kertoa luopumisen syytä, joissain hätätapauksissa voin tarvittaessa majoittaa myös muita kaneja.

Meidän kanila oli mukana 15.9. Kuopion kaninäyttelyissä, joka oli Suomen Kaniyhdistyksen järjestämä, ja oli enemmän kuin antoisa näyttelyreissu, paljon mukavia ihmisiä, paljon ihania kaneja ja paljon kanimaisia juttuja 😀
Meiltä oli kaneja mukana ulkomuotoluokissa (uml) 11 kpl ja lemmikkiluokissa (pet) 7 kpl.
Kaikki uml osallistuneet saivat pisteet ja kaikki sain rekisteröityä jotka oli tavoite rekisteröidä.
Erityisen mukavana yllätyksenä Pikkumurun Leela (93,5p) (kääpiöscheck) sai ROP:in, eli oli rotunsa paras, Eka Vekara (94,5p) (kääpiöluppa) sai KUMA:n ja pääsi pyörähtämään BIS pöydällä, mutta putosi heti tuomarin ensi vilkaisulla pois, hieno saavutus kuitenkin meidän Vekaralle <3
Dreamer’s Hugo (94,5p) (hermeliini) jyräytti yllättää omistajansa niin, etten tiennyt kuinpäin olla 😀
Hugo sai KUMA:n, ollen myös ROP (rotunsa paras) ja pääsi vielä BIS (Best In Show) pöydälle, sijoittuen BIS 6. Näinollen meidän pikkuinen sievä Hugo oli näyttelyn kuudenneksi komein kani, kaneja oli paikalla paljon, mutta miltei kaikki enemmän tai vähemmän karvan vaihdossa, niin myös meidän kanit.

Lemmikkiluokassa (PET), Onnimannin Ximon (94,5p) sijoittui avointen urosten luokanvoittaja 4 (LKV 4) ja sai pokalin parhaasta käsiteltävyydestä.
Dreamer´s Hugo (94p) sai pokalin parhaasta yleiskunnosta ja Pikkumurun Nuka yllätti todellakin kasvattajansa, sijoittuen avointen urosten LKV3 ja ollen lopulta PPK5 (Paras Pet Kani 5), Nuka sai 95 pistettä arvostelusta, hyvä Nuka <3

Meille muutti näyttelyistä muutama kääpiöluppa, Gamma Hydrae (venäläinen musta), Ilona´s Estelle (isabella), sinisoopeli white Huligaani ja valkoinen ps tyttö Diva sekä lainassa ollut Agatha, jonka tytär tämä Diva on..
Meillä lainassa olleet ihanat Lilli ja Kikka palasi takaisin omistajalleen ja mukaan lähti Kikan tytär Mansikka.
Toisaalle muuttivat rakkaat kääpiölupat Ellinoora ja Qusti, hyvää uutta elämää meiltä muuttaneille kaneille <3

Meillä kasvaa vielä muutama syys poikue tälle vuodelle (hermeliiniä ja kääpiöluppaa), vaikka tarkoitus oli alunperin ettei tänä syksynä tule poikasia. Matkaan tuli muutamia muuttuvia tekijöitä 😉  Jokunen ihana (nuori/aikuinen) pupunen etsii vielä talven alta uusia hyviä koteja itselleen, ota yhteyttä jos etsit itsellesi kaveria 😉

4 thoughts on “Kanilan kuulumisia

    • Hei Etsitkö aikuisia vai poikasia, lemmiksiksi vai kasvatukseen? Minulla ei tällähetkellä ole yhdessä asuvia kääpiöluppa naaraita jotka voisivat muuttaa uuteen kotiin, erillään asuvia on kyllä. Mahdollista olisi ostaa vähän myöhemmin, kunhan poikaset tulevat luovutukseen, emo ja tytär (jos pesässä on naaras poikasia myyntiin asti).

  1. Hei, löytyykö teiltä siis kääpiöluppa poikuetta? Meillä on nyt yksi kani, kun just toinen kuoli. Ja kyllä, etsin uutta jo tilalle. Meillä on nyt siis valmiiksi jo leijonanharjas uros.

    • Hei. Onko leijona uros leikattu vai onko tarkoitus pitää kanit erillään toisistaan? 2 urosta ei tule toimeen keskenään ja naaraan kanssa tulee jatkuvasti poikasia, jos ei ole kastroitu. Kääpiöluppa uros ja naaras on myytävänä, sekä mahdollisesti kääpiöscheck naaras.

Vastaa käyttäjälle Erica Suhonen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *